Tässä alla on linkki tallenteeseen FB-livestä, jossa muutamia vuosia sitten esittelin omia kokemuksiani kansalaisopistojen nelivuotisista kuvataiteen perusopinnoista, jotka itse sain päätökseen keväällä 2020
Kerron esimerkiksi opintojen tavoitteista ja siitä, mitä itse sain irti opinnoista. Näytän myös esimerkkejä töistä, joita teimme neljän vuoden aikana ja kerron, mikä mielestäni oli kaikkein hyödyllisintä.
Tämän liven jälkeen olen kuitenkin nyt jo useamman vuoden ajan rakentanut systemaattisesti vaihtoehtoista tapaa opiskella samoja asioita perinteistä opetusta joustavammin ja yhteisöllisemmin. Tätä uudenlaista, taiteen dialogista oppimista hyödyntävää konseptia kehitän syksyllä 2023 toiminta aloittaneessa Omataidekoulu Ateljeessa, jonne otetaan uusia opiskelijoita pari kertaa vuodessa. Lue lisää tästä.
Tarve Omataidekoulu Ateljeen perustamiselle ja kehittämiselle nousee useasta lähteestä: Ensinnäkin koin itse jääväni perusopintojen jälkeen tyhjän päälle. Toiseksi tiedän, että perustopintojen järjestämiseen ja niihin osallistumiseen liittyy monenlaisia haasteita
- Opetusta ei ole saatavilla lähimainkaan kaikkialla.
- Isommilla paikkakunnilla kaikki eivät mahdu mukaan ryhmiin
- Pienemmillä paikkakunnilla opintoja ei voi aloittaa joka vuosi ja opinnot saattavat keskeytyä myös itsestä riippumattomista syistä, kun moni keskeyttää opinnot.
- Opetuksen laatu saattaa olla kirjavaa..
Perinteiseen opetukseen liittyy muutenkin monia oppimisen haasteita eikä yksi ja sama tapa opiskella samassa tahdissa samoja asioita sovi välttämättä kaikille.
Näistä rajoituksista huolimatta tässä kuitenkin tallenne, jossa kerron, mitä itselle jäi käteen perinteisistä opinnoista.
Opintojen kesto ja opetussuunnitelma
Taiteen perusopinnot ovat nelivuotiset ja opintojen päätteeksi saa todistuksen. Opetus perustuu opetussuunnitelmaan, jonka pohjana on valtakunnalliset perusteet. Opetussuunnitelmassa tavoitteeksi määritellään monenlaisia taitoja.
Osa tavoitteista liittyy yleisesti oppimiseen ja työskentelytaitoihin. Tavoitteena on esimerkiksi
- ajattelun taitojen ja kriittisen ajattelun kehittäminen
- omien tavoitteiden asettaminen ja toimiminen niiden suuntaisesti
- omien kokemuksien ymmärtäminen
- oman oppimisensa tiedostaminen, pohtiminen ja kehittäminen
- itse- ja vertaisarviointi
- monipuolisen, myönteisen ja realistisen palautteen antaminen ja saaminen
- yhteisölliset oppimiskokemukset
- oppimisen ilo
- aktiivinen ja pitkäjänteinen työskentely ja opiskelu
Sain itse opinnot päätökseen viime keväällä 2020, ja nyt jälkikäteen olen todella tyytyväinen, että tuli käytyä opinnot loppuun asti. Neljässä vuodessä todella ehtii jo oppia paljon ja tulee väkisinkin työskenneltyä pitkäjänteisemmin, kuin mihin omin päin kotona yleensä pystyy. Koska kaikki eivät syystä tai toisesta pysty tai halua näihin opintoihin osallistumaan, olen jo useamman vuoden ajan kehittänyt systemaattisesti Omataidekoulu Ateljeeta, joka tarjoaa vaihtehtoisen ja joustavan tavan oppia samoja asioita kuin perusopinnoissakin.
Tavoitteena oman taidesuhteen kehittäminen
Opetussuunnitelmassa luetellaan myös useita omaan taidesuhteeseen ja taiteen tekemiseen liittyviä tavoitteita. Näitä ovat esimerkiksi
- Oman taiteentekijän identiteetin luominen ja vahvistaminen
- itselle merkityksellisten kuvataiteen ja ja muun visuaalisen kulttuurin ilmiöiden tunnistaminen
- itselle merkityksellisiin teemoihin, sisältöihin ja ilmaisun keinoihin syventyminen
- itselle merkitykselliset tavat tehdä taidetta
- oman elämänhistorian ja -kokemusten tutkiminen taiteellisen toiminnan lähtökohtana
- oman kuvallisen ilmaisun analyyttinen reflektointi
- kuvataiteesta nauttiminen
- oman ja muiden taiteellisen työn arvostaminen
Näiden lisäksi opetussuunnitelmassa luetellaan luonnollisesti myös varsinaiseen tekemiseen liittyviä tavoitteita. Näitä ovat esimerkiksi
- taiteenalan ilmaisukeinojen laaja-alainen harjoitteleminen ja soveltaminen
- kuvataiteelle ominaisten osaamisalueiden kehittäminen
- nykytaiteelle ominaisiin toimintatapoihin, ilmaisukeinoihin ja käsitteisiin tutustuminen
- monipuolinen materiaalien, tekniikoiden ja ilmaisun keinojen käyttö
- visuaalisen havainnoinnin ja ajattelun harjoittelu
Aivan ihania tavoitteita siis! Nykyisen tietämykseni ja kokemukseni valossa kaikki nämä tavoitteet toteutuvat kaikkein hedelmällisimmin ja joustavimmin elävässä ja dialogisen oppimisen mallille perustuvassa taideyhteisössä, Omataidekoulu Ateljeessa, joka on aloittanut toimintansa syksyllä 2023 ja toimii pääosin verkossa. Olen esitellyt Ateljeen toimintaa, johtavia ajatuksia ja taustaa useammalla eri Youtube-videolla ja Ateljeen toiminnasta voit lukea lisää myös 👉🏻 tästä. Uusia jäseniä otetaan vastaan pari kertaa vuodessa.
Retkiä ja muuta mukavaa
Perinteisiin perusopintoihin kuuluu viikoittaisten tuntien lisäksi opinnot sisältävät yhteisiä näyttelyretkiä sekä itse valittavia teemaopintoja. Opintosuorituksena toimii opintojen aikana koostettava portfolio sekä viimeisenä vuotena tehtävä lopputyö näyttelyineen.
Omataidekoulu Ateljeessa jäsenet järjestävät myös erilaisia kasvokkaisia tapaamisia, vapaamuotoisia taidetreffejä, jotka mahdollistavat yhteisöllisen ja jokaisen henkilökohtaisten tarpeiden ja tavoitteiden mukaan joustavan mahdollisuuden yhteisölliseen vertaisoppimiseen. Se tuottaa parhaimmillaan erinomaisia tuloksia ja tekee oppimisesta erityisen hauskaa ja innostavaa. Ateljeen ensimmäinen ryhmänäyttely pidetään syksyllä 2025 Mathildedalin ruukkikylässä Salossa.
Jos kuitenkin päädyt opiskelemaan perinteisillä kursseilla, olen koonnut työkirjaksi vinkkejä, joiden avulla saat kursseista mahdollisimman paljon ja irti. Voit käydä lataamassa työkirjan itsellesi maksutta klikkaamalla alla olevaa kuvaa.




