Yksi aloittelevien maalareiden yleisimmistä ongelmista – josta itsekin kärsin – on liika takertuminen yksityiskohtiin eli pipertäminen. Olen huomannut tämän sitä haitallisemmaksi, mitä varhaisemmassa vaiheessa maalausprosessia siirryn murehtimaan ja hinkkaamaan yksityiskohtia. 

Niinpä ajattelin koota tähän postaukseen erilaisia keinoja, joilla työskentelystään saa suurpiirteisempää ja maalauksellisempaa. 

Opi maalaamaan rennommin – 10 vinkkiä

? Aloita tekemällä tietoinen päätös, että tällä kertaa et piperrä, vaan maalaat rennosti ja huolettomasti

? Maalaa seisaallaan jos mahdollista. Seisaallaan maalaminen sallii rennommat liikkeet.

? Käytä isoa sivellintä! Silloin sinun on pakko keskittyä ensin isoihin muotoihin ja alueisiin. Pienempien siveltiminen käyttö sallittu vasta aivan viimeistelyvaiheessa.

? Älä säästele maalia vaan lataa sitä siveltimeesi runsaasti.

? Älä pidä sivellintä kuin kynää vaan tartu siihen mahdollisimman päästä. Näin mahdollisuutesi kontrolloida siveltimenvetoja pienenee ja sen pelkästään hyvä juttu.

? Unohda ruohonkorret ja yksittäisten lehtien maalaaminen.

? Tutki isoja muotoja. Katso, mitkä ovat ne 5-7 isoa muotoa, jotka muodostavat maaalauksesi perustan.

? Maalaa rajoitetulla paletilla. Mitä vähemmän paletillasi on värejä, sitä vähemmän sinulla on päätöksiä tehtävänä ja sitä helpompaa ja kevyempää maalaamisesta tulee. Rajatulla paletilla mahdollisuus onnistuneeseen lopputulokseen on sitäpaitsi suurempi.

? Lopeta mestariteosten maalaaminen. Nyt maalataan rennon letkeästi jotain ja katsotaan uteliaana mitä syntyy. Jos sitten sattuu syntymään mestariteos, niin ei sekään haittaa, mutta se ei nyt ole tavoitteena.

? Laita lempimusiikkiasi soimaan ja kokeile tanssimista samalla kun maalaat.

Näiden keinojen lisäksi rento ja reipas maalaaminen on sitä helpompaa, mitä paremmin hallitset perusasiat: väriopin ja sommittelun. Joten opiskele niitä aina kun mahdollista. Kun perusperiaatteet ovat painuneet selkäytimeesi, niin ettei niitä tarvitse enää lainkaan ajatella, maalaaminen muuttuu huomattavan paljon helpommaksi – näin olen kuullut 🙂 Itse en ole vielä niin pitkällä, mutta uskon, että tuo on totta.

Esimerkki akvarellimaalauksesta isolla siveltimellä

Yksi esimerkki ison siveltimen käytöstä akvarellimaalauksessa on Steve Cronin, jolta löytyy Youtubesta runsaasti videoita, joista voi oppia yhtä ja toista. Hän maalaa akvarellimaisemia ns. hake-siveltimellä. En tiedä onko sille suomenkielistä nimitystä, mutta kyse on pehmeästä, vuohenkarvoista tehdystä lattasiveltimestä. 

Näitä on käytetty alun perin japanilaisessa sumi-e eli suiboku -maalauksessa, joka on klassinen yksivärinen tussimaalaustekniikka, joka on ollut erityisesti zen-munkkien suosiossa. Koska hake-sivellin on pehmeä ja varaa paljon nestettä, se soveltuu musteella maalaamisen lisäksi erinomaisesti myös esimerkiksi akvarellimaalaukseen ja vaikkapa isojen pintojen tasaiseen laveeraamiseen

Steve Croninin videot osoittavat, kuinka helposti – tai ainakin helpon näköisesti 🙂 – siveltimellä syntyy myös klassisia akvarellimaalauksia. Croninin videoista voi oppia sivellintekniikan ja maiseman sommittelun lisäksi muutakin. Hänen maalauksensa ovat erinomainen esimerkki hyvin rajoitetun paletin käytössä. Hänen paletiltaan löytyvät nämä värit:

  • ultramariinin sininen
  • sitruunankeltainen
  • paynen harmaa
  • alitsariinikarmosiini
  • raaka siena
  • poltettu umbra
  • vaalea punainen

Tässä yksi esimerkki hänen työskentelystään

Kun itse aikanaan ensimmäisen kerran törmäsin Croninin videoihin, minua inspiroi myös hänen tapansa käyttää palettina astiaa, johon hän pursottaa keon tarvitsemiaan värejä. Halusin kokeilla samanlaista tekniikkaa ja pursotin tuubivärejä Ikeasta ostetun säilytyslaatikon kanteen, jota käytin palettina. Kuva tästä tuolla ylimpänä.

Tämä systeemi toimiikin mainiosti, ja värien sekoittaminen tuntuu helpolta, kun niitä ei tarvitse kaivella mistään erillisistä napeista. Ainoa miinuspuoli tässä systeemissä on, että tämän paletin mukana kuskaaminen on hieman hankalaa, kun siinä ei ole kantta. Täytyy kehittää siihen vielä joku ratkaisu.

Lopuksi vielä kannattaa muistaa, että tietyt maalaustekniikatkin rohkaisevat erityisesti rentoon kokeiluun. Yksi tällainen tekniikka on ns. pesutekniikka. Jos et ole vielä tutustunut siihen, käy lataamassa tekemäni minikurssi siitä täältä.