Mitä monotypia on

Monotypia on aivan erityinen grafiikan menetelmä. Se poikkeaa muista grafiikan menetelmistä ratkaisevasti kahdella tavalla

  1. Monotypiassa syntyy yksi uniikki teos kun taas muissa grafiikan menetelmissä on mahdollista samalta laatalta vedostaa kokonainen sarja vedoksia.
  2. Monotypiaan ei välttämättä tarvita prässiä, joten sen teko onnistuu myös kotioloissa.

Gelli painanta on helppo tapa aloittaa monotypia

Nykyisin moni tutustuu monotypiaan ensiksi Gelli-levyn välityksellä. Gelli-levy on mineraaliöljyseoksesta valmistettu geelimäinen levy, joita myydään monissa taidetarvikeliikkeissä. Levyjä on saatavana eri kokoisina ja muotoisina, joista pienimmät ovat postikortin kokoisia ja suurin on 30,48 x 35,56 cm.

Tätä suurinta kokoa en tosin ole löytänyt Suomesta, vaan se on tilattava ulkomailta. Omani olen tilannut Saksan Amazonista.

Netistä löytyy ohjeita myös gellilevyn tekoon itse, mutta kuulemani mukaan nämä itse tehdyt levyt homehtuvat helposti.

Tarvikkeet

Monotypiassa tarvittavat tarvikkeet ovat:
  • Painolaatta, joka voi olla joko gellilevy tai esimerkiksi muovi tai lasilevy. Tällainen läpinäkyvä kova levy on kätevä siksi, että sen alla voit halutessasi käyttää kuvaa apuna tai siihen voit piirtää spriiliukoisella tussilla apupiirustuksen.

monotypia

  • Lisäksi tarvitaan värejä. Gelli-levyn kanssa voi käyttää ja suositellaankin käytettäväksi akryylivärejä. Mitkä tahansa akryylivärit käyvät. Kovien laattojen kanssa taas perinteiset öljypohjaiset painovärit toimivat parhaiten. Niitä voi käyttää myös Gelli-levyn kanssa.
  • Muita hyödyllisiä tarvikkeita ovat esimerkiksi pumpulipuikot ja silikonisiveltimet värin pois pyyhkimiseen ja piirtelyyn sekä telat värin levittämiseen. Vauvan pyyhkeillä on kätevää esimerkiksi puhdistaa välineitä.
  • Lisäksi tarvitaan paperia, jolle kuva painetaan. Gelli-painanta onnistuu melkein mille tahansa paperille, ja kannattaakin kokeilla erilaisia vaihtoehtoja.
  • Öljypohjaisilla väreillä työskenneltäessä kannattaa käyttää joko oikeaa painopaperia tai esimerkiksi japaninpaperia.
  • Prässiä ei varsinkaan gelli-levyn kanssa tarvita, vaan kuva siirtyy kädellä paperin takapuolta sivelemällä tai esim. puhtaalla telalla telaamalla.
  • Perinteinen monotypia ja öljypohjaiset värit tarvitsevat enemmän painoa paperille siirtyäkseen ja kuvaa voi hiertää esim. lusikalla.

Erilaisia monotypia tekniikoita

Monotypiaa ja gelli painantaa voidaan tehdä hyvin monenlaisilla tekniikoilla. Siksi olenkin koonnut avuksesi resurssikirjaston, josta löydät hyödyllistä tietoa ja inspiraatiota. Pääset kirjastoon tästä tai klikkaamalla alla olevaa kuvaa.

Olen pitänyt tästä aiheesta myös Oman taidekoulun live-lähetyksen, josta on tallenne edelleen katsottavissa. Livessä käydään asiaa laajemmin läpi kuin tässä postauksessa ja näet tarkemmin erilaisia esimerkkejä. Tallenteen voit katsoa tästä:


Sinua saattaa kiinnostaa myös tämä:

Miten oppia piirtämään – 3 askelta nopeaan alkuun.