Panpastel värit ovat kuivapastellivärejä, joiden ominaisuudet ovat osittain samoja kuin perinteisissä kuivapastelliliiduissa. Toisaalta ne myös poikkeavat perinteisistä väreistä.

Olen aikaisemmin kirjoittanut perusteellisen esittelyn pastelliväreistä ja sen voit lukea tästä.

Panpastellit ovat kiinnostava lisä pastellitarvikkeisiin ja siksi halusin kirjoittaa niistä oman esittelynsä. Tässä artikkelissa kerronkin sekä panpastellien hyvistä puolista että rajoitteista. Saat myös vinkkejä, kuinka voit hyödyntää panpastelleja osana sekatekniikkaa.

Mitä Panpastel värit ovat

Panpastellit on pakattu puuterirasiaa muistuttaviin pakkauksiin. Niitä voi ostaa sekä yksittäin valmiina lajitelmina. Pakkauksessa on kierteet sekä pohjassa että kannessa.

Kierteiden ansiosta yksittäiseen väriin voi ruuvata kannen ja värejä voi ruuvata päällekäin, jolloin kansi tarvitaan vain päällimmäiseen väriin. Väreille on saatavissa myös kannellisia ”tarjottimia”.

Värien levittämiseen myydään erillisiä levittimiä. Niitä on eri kokoisia ja -muotoisia ja materiaali muistuttaa meikkisientä. Väriä voi levittää näin ollen myös meikkisienellä ja periaatteessa myös pehmeällä mutta riittävän jäykällä siveltimellä.

Panpastellien värivalikoima

Panpastellien värivalikoima sisältää 80 väriä ja lisäksi kuusi metallisävyä ja kuusi helmiäissävyä.

Värivalikoima sisältää 20 eri väriä ja jokaisesta väristä on saatavilla perusvärin lisäksi kolme sävyä: tumma (extra dark) mustalla sävytetty (shade) ja vaalea pastellisävy, jossa perusväriin on siis lisätty titaanivalkoista (tint).

Värit ovat kauniita, täyteläisiä ja taiteilijalaatuisia, eli niiden valonkesto on hyvä.

Panpastel värien hyviä puolia

  • Panpastellit toimivat monenlaisilla pohjilla. Perinteiset pastellit vaativat hyvin toimiakseen pastelleille tarkoitetun aika karkean paperin. Panpastellit sen sijaan tarttuvat paremmin monenlaisiin papereihin.
  • Edelliseen kohtaan liittyen panpastellit pöllyävät vähemmän kuin perinteiset pastellit.
  • Panpastellit ovat riittoisia. Panpastellit ovat hyvin hienojakoisia ja pigmenttipitoisia, ja kun niitä levittää, niitä tulee ohut kerros.
  • Panpastelleja on helpompi sekoittaa kuin perinteisiä pastelleja. Näitäkään ei luonnollisesti voi sekoittaa samaan tapaan kuin maaleja, mutta esimerkiksi kahden eri sävyn välisen rajan sulauttaminen onnistuu helposti. Ja jos laittaa päällekäin vaikka keltaista ja sinistä, niin kyllä siitä jonkinlaista vihreää tulee.

Panpastel värien huonoja puolia

  • Panpastellit ovat perinteisiin pastelliliituihin verrattuna kalliita. Siinä missä perinteiset taiteilijalaatuiset liidut maksavat n. 2-3 euroa kappaleelta, maksavat panpastellit n. 8-9 euroa. Toisaalta riittoisuus kompensoi tätä eroa
  • Koska panpastellien levittämiseen tarvitaan erillisiä välineitä, syntyy tästä ylimääräisiä kustannuksia ja vaivaa.
  • Perinteisiin pastelleihin verrattuna Panpastellien säilyttäminen ja käsitteleminen (kansien ruuvaileminen!) aiheuttaa oman vaivansa.
  • Panpastellit eivät ole aivan niin monipuolisia kuin perinteiset pastelliliidut. Panpastelleilla jälki on aina jotenkin erityisen pehmeää. Toisaalta tämä pehmeä jälki on myös niiden valtti, koska tällaista jälkeä vaikea saada aikaan oikein millään muulla välineellä – ainakaan näin vaivattomasti

Panpastel värit osana sekatekniikkaa

Panpastel värejä voi tietysti käyttää myös yhdessä perinteisten pastelliliitujen ja pastellikynien kanssa. Mutta niitä voi käyttää myös osana sekatekniikkaa vaikkapa akvarellivärien, guassien tai akryylivärien kanssa.

Erityisesti guassivärien kanssa panpastellit toivat erityisen hyvin, koska guassit ovat mattapintaisia ja muodostavat siksi panpastelleille hyvän ”tartuntapinnan”

Akryylivärien kanssa käytettäessä haasteena saattaa olla se, että akryylit muodostavat pohjalle usein vähän nahkean muovimaisen pinnan (koska nehän ovat muovia 😊) ja siihen mitkään kynät tai liidut eivät tahdo oikein tarttua.

Ratkaisuksi tähän ongelmaan käy kirkas gesso. Eli kun levität työhösi kirkasta gessoa, saat pintaan karkeutta, johon esimerkiksi panpastellit tarttuvat hyvin.

Pastellitöiden viimeistely

Pastelliväri täytyy aina lopuksi jotenkin kiinnittää alustaan tai muuten suojata. Yleensä tähän tarkoitukseen käytetään suihkutettavaa fikstatiivia. Ja lisäksi perinteisesti pastellityöt kehystetään aina lasin alle.

Fiksatiivi kuitenkin valitettavasti aina tummentaa ja sammuttaa pastellivärien hehkua. Niinpä välillä lasin alle kehystettäessä fiksatiivi jätetään pois. Tällöin huolellinen kehystäminen on ensiarvoisen tärkeää.

Jos käytät pastellia osana sekatekniikkaa ja olet tehnyt työn kiilakehyksiin pingotetulle kangaspohjalle, voit kiinnittää pastellivärin suihkauttamalla päälle ensin muutaman ohuen kerroksen fiksatiivia. Kun fiksatiivi on kuivunut, voit levittää jatkaa suojausta esimerkiksi suihkutettavalla vernissalla.

Panpastel värien esittelyvideo

Olen tehnyt aiheesta videon myös Youtubeen ja sen voit katsoa tästä:


Jos haluat saada jatkossa vinkkejä ja inspiroivaa postia suoraan sähköpostiisi, liity kirjeystäväkseni tästä linkistä