Taidetarvikkeita matalalla budjetilla saattaa kuulostaa mahdottomalta yhtälöltä, siinä määrin kalliita taidetarvikkeet yleiseti ottaen ovat. Mielikuvitusta käyttämällä ja hieman asioihin perehtymällä on kuitenkin mahdollista tehdä hankintoja myös edullisesti.

Tässä postauksessa annankin sinulle 6 vinkkiä, joiden avulla voit paitsi säästää rahaa myös madaltaa kynnystä maalaamiseen. Kun käytössäsi on edullisia ja helposti saatavia ja käytettäviä tarvikkeita, on toimeen helppo tarttua.

Tee kollaasipapereita silkkipaperista

Jos tykkäät taidepäiväkirjoista, sekatekniikkatöistä tai kollaaseista, kannattaa kollaasipaperit tehdä itse. Erilaiset valmiit väri- ja kuvioidut paperit ovat kalliita ja sitä paitsi usein haalistuvat auringossa.

Silkkipaperi on erinomainen itse värjättyjen ja kuvioitujen papereiden tekoon, koska se on ohutta ja läpikuultavaa. Siitä johtuen se sulautuu ja kiinnittyy liimattaessa alustaan vaivattomasti.

Ruskeaa silkkipaperia voi ostaa esimerkiksi Rustasta osastolta, jossa myydään pakkaustarvikkeita. Esimerkiksi akryylivärit soveltuvat sen värjäämiseen erinomaisesti.

Kun maalaat silkkipaperille akryyleilla, laita paperi alustalle, jonka olet päälystänyt jollain vaalealla muovilla. Itse käytin auki leikattuja roskapusseja.

Silkkipaperia akryyleilla maalatessa kannattaa käyttää reippaasti vedellä ja mahdollisesti myös mediumilla lantrattua maalia. Sitä voi sekoittaa valmiiksi riittävän määrän pieneen kippoon tai mukiin.

Ohueksi lantrattu väri on helppo sivellä ohuelle paperille rikkomatta pintaa, ja siitä tulee kauniita läpikuultavia kerroksia. Silkkipaperi rypistyy kastuessaan, mutta se ei haittaa! Näin syntyy kaunista tekstuuria.

Kun papaeri on maalattu, se jätetään muovitetulle alustalleen kuivumaan. Kuivuttuaan se irtoaa alustasta. Tämän jälkeen paperin työstämistä voi tarvittaessa jatkaa haluamallaan tavalla. Esimerkiksi piirtämällä, maalaamalla, leimaamalla, sapluunoilla, painamalla tms.

Tehtailin itse kesällä ison pinon papereita ulkona auringonpaisteessa, jossa paperit kuivuivat hujauksessa. Tein myös pahvista ja solumuovin palasista yksinkertaisia leimasimia, joilla kuvioin papereita.

Maalaa rautakaupan paperille

Varsinkin jos tykkäät maalata vähänkin isompaan kokoon, kannattaa kokeilla edullisille papereille maalaamista. Näin säästät paitsi materiaalikustannuksissa helpotat myös säilyttämistä. Paperit voi kääräistä vaikka rullalle ja niitä on huomattavan paljon vaivattomampi säilyttää kuin kangaspohjia.

Itse yritän pitää jatkuvaa maalaamista yllä nyt seuraavanlaisella systeemillä: Olen pystyttänyt olohuoneen nurkkaan tukevan studiotelineen ja se saa nököttää siinä vakituisesti. Se saa siis olla osa sisustusta ?

Olen leikannut esimerkiksi rautakaupasta myytävästä ruskeasta voima- ja suojapaperista suurin piirtein saman kokoisia paloja kuin ovat suurimmat valmiit kehykset. Jos siis sattuisi syntymään vahingossa jotain, mitä haluan helposti ja edullisesti kehyksiin, kehystäminen onnistuu vaivattomasti.

Telineellä on vaneripohja, johon olen kiinnittänyt klipseillä monta keskeneräistä pohjaa päällekäin. Näin ne ovat jatkuvasti helposti saatavilla ja työstettävissä. Ruskean paperin lisäksi käytän myös edullista valkoista rullapaperia.

Taidetarvikkeita matalalla budjetilla

Testaa seinämaalia ja puristepulloja

Ostin kokeeksi alennuksesta myös 2,7 litran ämpärin Rustan koko mattaa seinämaalia. Seinämaali ei tietenkään sovellu mihinkään pikkutarkkaan esittävään maalaamiseen, mutta pohjien tekemisessä se on oiva lisä. Yllä olevassa kuvassa sinertävät ja vaaleat kohdat on kaikki seinämaalilla sudittuja.

Uskoisin, että seinämaali toimii myös mainiosti esimerkiksi gesson sijaan pohjusteena. Ja matassa maalissa on se hyvä puoli, että mattaan pintaan tarttuvat esimeriksi erilaiset kynät paljon paremmin kuin kiiltävämpään pintaan.

Olen pannut seinämaalia esimerkiksi jugurttipurkkiin ja ohentanut sen koostumukseltaa sopivaksi vedellä ja värjännyt okralla akryylivärillä kermanvalkoiseksi. Ainakin itse tarvitsen tällaista off white -sävyä tämän tästä, joten on kätevää, että sitä on valmiiksi sekoitettuna helposti saatavilla.

Olen valuttanut maalia myös muoviseen puristepulloon ja värjännyt vaalean sinivihreäksi. Olen ylipäätänsä nyt superinnoissani noista puristepulloista. Niihin on todella kätevää ylipäätänsä sekoittaa akryyliväreistä, mediumista ja tarpeen mukaan tilkasta vettä sopiva seos, joka on valmista suoraan sudittavaksi tai pohjalle pursotettavaksi tai valutettavaksi.

Tilasin itse puristepulloja Saksan Amazonista, mutta niitä löytyy kyllä Suomestakin, kun googlettaa esimerkiksi hakusanalla ’muovinen kastikepullo

Taidetarvikkeita matalalla budjetilla

Hanki edullista akryylimediumia

Akryylimediumit ovat oikeastaan välttämätön lisä akryylimaalauksessa ja lisäksi ne toimivat esimerkiksi oivana liimana kollaasi- ja sekatekniikkatöissä. Vaikka akryylivärejä on mahdollista ohentaa vedellä, kannattaa ohentaminen tehdä mieluummin mediumilla, koska silloin värien voima säilyy paremmin ja väri tarttuu paremmin alustaan.

Akryylimediumeissa on kuitenkin isoja hintaeroja, joten ei kannata maksaa niistä liikaa. Tilasin itse kesällä ensimmäistä kertaa kotimaisen Kymin palokärjen mediumia ja olen ollut tyytyväinen. Hinta on huomattavan paljon edullisempi kuin tunnetummilla ulkomaisilla brändeillä.

Vertailun vuoksi: olen maksanut paikallisessa taidetarvikeliikkeessä 2,5 desilitran pullosta Winsor & Newtonin mediumia 18-19 euroa. Samalla hinnalla saa litran pullon Kymin Palokärjen mediumia. Säästö on siis melkoinen. Ja kun käytössä on isompi pullo, sitä uskaltaa helpommin käyttää rennosti.

(Huom! Tämä ei ole kaupallinen yhteistyö eli maksettu mainos 🙂

Pidin näistä aiheista myös FB-liven 25.8. ja sen tallenteen voit halutessasi katsoa tästä

Olen hiljattain tehnyt myös hyödyllisen 6-sivuisen työkirjan, jonka avulla saat taidekursseista mahdollisimman paljon irti ja tehostat oppimistasi. Sen voit käydä nappaamassa itsellesi klikkaamalla alla olevaa kuvaa.

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä